Uutiset

Muut asiat

Lisäsin sivuille lainattuja kuvia. Kaikkihan toki tietävät, että kuva kertoo enemmän kuin ehdin höpöttää kahdessa viikossa. Olkaa siis kiitollisia siitä, että pölötystä on vähemmän sen ansiosta. Kiitokset kuuluvat sekä Viiville ja Wagnerille että Fingerporille, jotka kaikki löydät myös Hesarin nettisivuilta. Heillä on vain sellainen taito, että he saavat minutkin mykäksi. Ja se ei todellakaan ole tavallista, ehei vainenkaan!

Rakas kotiväkeni


Anssi 14v

Poika 10v

Jätkät räppäävät kuin nuoret kollit konsanaan - illasta aamuun - ja kuorsaavat lopun päivää. Siksi meillä menevät ihanasti aikataulut yksiin ja viihdymmekin mainiosti samassa tuvassa. Kunhan ruoka vain tulee ajallaan...


Uutissivu on päivitetty 14.11.2008.

Valokuvasivu 3 on avattu 28.10.2008.

KAIKKI MUUT SIVUT ON PÄIVITETTY 15.08.2008.

Vaikka aika kuluu ja ruoste raiskaa, niin Sepen nettisivu on järkkymättä paikallaan ja päivittyy kalenterista rippumatta sekä silloin että tällöin! Aikomuksenani on edelleenkin koota tänne kaikki maailman viisaus ja hauskuus. Kärsivällisyyttä, rakas lukija; tehtävä on iso, jopa isompi kuin minä itse! Mutta - kyllä Seppo tietää ja osaa! Kiitos minulle kannustuksesta!

© Pertti Jarla

Seilaa eri sivuilla valitsemalla yllä olevasta valikosta!

Ajankohtaista

Tutustu erityisesti uutissivuun, jotta pysyt ajan hermolla. Tosin uutiset ovat pääosin niin vanhoja, että annoin sille nimen "Vanhaset".

Eniten päivityksiä teen siis - milloin muistan - vanhassivulle, joten se kannattaa tarkistaa joka käynnillä. Sivulta löydät myös vihjeitä tulevista uutisaiheista. Jos päivitysväli joskus tuntuu liian pitkältä niin armailla lukijoillani on toki lupa potkia minuun vauhtia! Potki kuitenkin mieluiten sähköpostitse niinpä mustelmatkin ovat digi-digi.

Totuus blogeista

© Juba Tuomola                                                                                                   www.viivijawagner.net



Tervetuloa sivuilleni, jotka päivittyvät aina yllättäen - varoittamatta ja pyytämättä!

Yläkuvassa Annan terassi, jossa köllöttelemme pikapuoliin katsellen lähelle mutta kaukaisuuteen Caprin saarelle.